Moringa - kokonaiset kuivatut lehdet

Moringa on puu, mikä tekee siitä jo valmiiksi poikkeuksellisen siementen ja kukkien valikoimassa. Moringa oleifera kasvaa nopeasti, korkeaksi ja ohueksi, työntää ulos ne pitkät uurteiset palot joista tulee sen englanninkielinen nimi drumstick tree, rumpukapulapuu, ja kantaa pieniä pyöreitä lehdyköitä viuhkoina ohuiden varsien varrella. Juuri ne lehdykät ovat tässä pussissa: poimittuina, varjossa kuivattuina ja kokonaisina jätettyinä eikä jauhettuina. Kotoisin Luoteis-Intiasta, nykyään istutettuna ympäri tropiikkia, Egypti mukaan lukien.

Muodosta on syytä olla selvä, sillä lähes kaikki moringana myytävä on hienoa vihreää jauhetta eikä tämä ole sitä. Jauhe on kätevää ja myös nimetöntä: kun lehti on kerran jauhettu, siitä ei enää näe mitä siihen meni, ja ilmalle altis pinta moninkertaistuu valtavasti. Kokonainen kuivattu lehti pitää värinsä ja muotonsa ja antaa arvioida sen silmällä - kirkkaan harmaanvihreää, ei koskaan khakia eikä ruskeaa, lehdykät yhä tunnistettavasti lehtiä.

Maku on vihreä ja suoraan sanottuna hieman kitkerä - lähempänä pinaattia tai vahvaa matchaa kuin mitään yrttiteehyllyllä - ja takana on pippurinen reuna. Se pippurisuus ei ole sattumaa: moringa kuuluu samaan kasvitieteelliseen lahkoon kuin sinappi, krassi ja piparjuuri, ja jakaa ne yhdisteet jotka tekevät kaikista kolmesta teräviä. Puun toinen nimi, piparjuuripuu, tulee sen juuresta; lehti on siitä lempeämpi versio.

Egyptin suhde puuhun on pidempi kuin nykyinen muoti antaa ymmärtää, joskaan ei keittiön kautta. Moringan siemenistä puristetaan öljyä, jonka kreikkalaiset ja roomalaiset tunsivat nimellä ben-öljy ja jota arvostettiin muinaisen Egyptin hajusteissa kahdesta ikävystyttävästä ja erinomaisesta syystä: sillä ei ole juuri lainkaan omaa tuoksua ja se härskiintyy hitaasti, mikä tekee siitä ihanteellisen kantajan muille tuoksuille. Puun arabiankielinen nimi al-ban on sama sana.

Ruokana lehti on läpeensä arkinen kaikkialla missä puu kasvaa. Etelä-Intiassa murungai keerai kypsennetään kookoksen ja sinapinsiemenen kanssa, pudotetaan sambariin ja daliin tai sekoitetaan kananmunaan. Filippiineillä malunggay menee tinolaan, siihen inkivääriseen kanakeittoon, lisättynä aivan lopuksi niin että se hädin tuskin nuutuu. Länsi-Afrikassa kuivattu lehti menee kastikkeisiin ja puuroihin. Näissä keittiöissä se on vihannes eikä uutuus.

Käsittele sitä kuivattuna yrttinä äläkä teepussina. Haudukkeena: teelusikallinen murennettua lehteä kupillista kohti, vettä selvästi kiehumapisteen alta - noin 80 astetta - kolmesta neljään minuuttia, ei pitempään. Kuumempi vesi ja pitempi haudutus vetävät molemmat kitkeryyttä esiin, joten se tavallinen valitus että moringa maistuu karkealta on yleensä haudutusongelma. Sitruuna, inkivääri tai hunaja pyöristävät sen. Ruoanlaitossa murenna se linsseihin, keittoon, riisiin tai kananmuniin viimeisen minuutin aikana.

Sen suosiolla on maatalouteen liittyvä selitys eikä mystistä. Moringa kasvaa hyvin nopeasti, kestää kuumuutta ja kuivuutta joka tappaisi useimmat viljelykasvit, ja siitä voi leikata lehteä yhä uudelleen läpi vuoden, joten kehitysohjelmat eri puolilla tropiikkia ovat kannustaneet istuttamaan sitä vuosikymmenien ajan. Siksi se ilmestyi kaikkialle yhtä aikaa, ja siksi Egypti kasvattaa sitä - se sopii maalle jolle sopii harva muu.

Moringaa myydään pitkä lista lupauksia mukanaan. Täällä niitä ei ole. Tämä on lehti: vihreä, hieman kitkerä, pippurinen, monessa maassa kypsennetty ja juotu, ja myyty täsmälleen sellaisena. Moringan lehdellä on pitkä perinteisen käytön historia ruokana ja arkijuomana niillä seuduilla joilla puu kasvaa, ja esitämme sen tässä tavan kuvauksena, ei terveysväitteenä eikä lääketieteellisenä neuvona.